Tänä historiallisena herran vuona 2012 en näe euroviisuja ekaan kertaan noin kymmeneen vuoteen (vain ihan pikkuisen liioitellen, ehkä yhdet toiset viisut on jääneet väliin tänä aikana). Kaikki, jotka tuntee mun viisufaniuteni, tietää, miten vakava tapaus tämä on…

Mutta kun kotikylässä kerrankin on menoa ja meininkiä - torvisoittofestarit = parhautta - ja ulkona on sitä paitsi maailman hienoin ilma, en voinut pakottaa seuralaisiani kökkimään sisällä iltaa. Suuntana on naapuripuisto, jossa grillataan ja katsellaan ohikulkevaa paraatia. Kyseinen paraati on melko mielenkiintoinen kokoelma kaikkien lähialueiden harrastusryhmiä majorettes-tanssijoista vanhojen autojen keräilijöihin itse torvisoittokuntien lisäksi…

Jos joku muu innokas viisufani kuitenkin on valmistautumassa illan koitokseen, voin suositella hyväksi havaittua euroviisu-juomapeliä. Tunnelma pysyy katossa vähän huonompienkin biisien kohdalla! Sääntöjä voi jokainen lisäillä itse (ja paljon löytyy jo googlaamalla), mutta juomaa voi ottaa esimerkiksi aina kun…

…tulee modulaatio (sävellaji vaihtuu kesken biisin).

…esiintyjä vaihtaa asua kesken esityksen.

…kun esitykseen liittyy tuulikone tai pyrotekniikkaa.

…jos esiintyjä/juontaja huutaa “Hello, Europe!”.

…jos kappale käsittelee maailmanrauhaa tms.

Jne, jne. Näillä pääsee jo hyvään alkuun! (suosittelen välttelemään teräviä, jos haluaa selvitä pisteidenlaskuun saakka…)

***

P.S. Vaihdoin blogin ulkoasua (no shit, Sherlock…). Olin tosi tyytyväinen, kunnes huomasin hävittäneeni sekä kaikki vanhat kommentit että kommentointimahdollisuuden. Onneks oon tämmönen vanha koodari ja sain kaiken palautettua kätsästi, mutta yläreunaan jäi kuitenkin kummittelemaan random-koodinpätkä :/

P.P.S Käykää kommentoimassa joko alempana tai näitä uudempia postauksia ennen kuunvaihdetta niin lähetän postikortin :)

Olen, jos nyt en ihan koko maailman huonoimman, niin ainakin ehdottomasti kaikesta työlainsäädännöstä piitaamattoman työnantajan palveluksessa. Työaika on ihan mitä sattuu, työergonomiasta ei ole puhettakaan ja työkavereita ei ole. Työpaikan etuihin ei kuulu oikeastaan muuta kuin mahdollisuus päiväuniin tarvittaessa sekä terapiakissa. Kahvikin pitää joka kerta keittää itse.

Joskus kaksi kuukautta sitten kuvittelin, että freelancena olo olisi jotenkin hirveän leppoisaa ja vapaa-aikaa olisi juuri niin paljon kuin haluaa. Periaatteessa saan kyllä itse päättää vapaa-ajastani, mutta jokin (ahneus? pelko rahattomuudesta?) kieltää mua kieltäytymästä töistä, vaikka tietäisinkin, ettei aika tai taidot riitä. Ai että puhunko tanskaa? No totta kai! Ai oliko mulla aikaa lisätä vielä yksi leffa tälle viikolle? No problem…!

Onneksi mulla on vielä monta kuukautta koeaikaa jäljellä, ja gradukin on kirjoittamatta, eli ensi vuonna voin tarpeen vaatiessa vielä irtisanoutua! Ehdin vielä miettiä, että onko vatsahaava ja krooninen selkäsärky sopiva hinta maksettavaksi mukavasta työstä.

Bongasin jo jonkin aikaa sitten pariisilaisen Riinan blogista haasteen listata oman asuinmaan kolme hyvää puolta, ja innostuin oikein miettimään asiaa. Olen päässyt jo yli ihan alun pahimmasta “Ranska on ihana elämä on ihanaa kaikki on ihanaa”-vaiheesta samoin kuin myöhemmin iskeneestä kututuksesta, jolloin koko maa ja erityisesti sen kankea sosiaaliturvajärjestelmä aiheuttivat harmaita hiuksia ja verenpaineen vaarallista kohoamista harva se päivä. Nyt olo alkaa olla vähän tasapainoisempi, ja osaan (melkein jo) suhtautua uusiin vastoinkäymisiin lähes filosofisen tyynesti kohauttaen hartioita aito-ranskalaisesti… Mutta niin, on täällä onneksi niitä ihania ja hyviäkin puolia!

1. Luonto

Ranska on ihanan monipuolinen. On meri, on vuoret, on metsää ja maaseutua (ja kivoja kaupunkeja!), kukkulaista ja tasaista maastoa. Täällä voi vaeltaa, vuorikiipeillä tai surffata. Voi mennä löhölomalle Välimerelle tai sivistää itseään Pariisissa tai jossain lukuisista historiallisista pikkukylista (niin kuin Dole!). Lisäksi ilmasto on mukava: kesä on pitkä ja lämmin, talvi lyhyt ja harvoin todella kylmä, paitsi ehkä vuorilla. Välillä tuntuu ihan turhalta lähteä merta edemmäs kalaan, kun täällähän on ihan kaikkea! ;)

Toki kaipaan välillä Suomen metsiä ja erityisesti järviä… Täällä samaa erämaatunnelmaa saa hakemalla hakea - paitsi ehkä siellä vuorilla. Joka puolella tuntuu olevan ihmisasumuksia ja varsinkin niitä ihmisiä.

2. Ruoka

Verimakkarat, vasikan aivot, sorkkatytinä, maksapihvit ja kardonit, mmmmh. No ei vaiskaan, nämä oli siellä inhokkilistalla. Sinänsä aika iso osa Ranskan arvostetuimmista kulinaristisista elämyksistä menee multa ohi (voi harmi…), kun en syö lihaa, mutta oikeastaan eniten mua ihastuttaa täkäläisessä ruokakulttuurissa perinteiden ja varsinkin itse ruoan arvostaminen.

Torit on suosittuja, ja tuoreita raaka-aineita sekä lähellä tuotettua ruokaa arvostetaan.

Ranskassa syödään ruoka-aikoina, ja vaikka ateria olisi kuinka kiireinen, siihen kuuluu yleensä alkupala, pääruoka ja jälkiruoka. Tietenkin työlounaalla usein alkupala on vaikka salaattia tai porkkanaraastetta, pääruoka edellisen illan tähteitä ja jälkkäri jugurttia. Mutta silti. Ja syötyyn ruokaa kiinnitetään huomiota, siitä keskustellaan. Ei sillä lailla kuin Suomessa (ai kauheaa, kun tämäkin on rasvasta!), vaan ennemminkin keskustellaan ruoan mausta, valmistustavasta ja keinoista tehdä siitä vielä parempaa. Samalla oppii kaikenlaista!

Lisäksi mun mielestä on ihanaa, ettei täällä kaikki karppaa tai harrasta muita sekopäädieettejä. Niistä ei myöskään ole pakko puhua koko ajan. Need I say more ?

Kuka sitä paitsi haluaisi karpata, kun voi syödä kakkua?

3. Vanhanaikaisuus

Otsikko on ehkä vähän huono, mutta en keksinyt parempaakaan. Tykkään siitä, miten ranskalaiset (välillä aasimaisen itsepäisesti) pitää vanhoista perinteistä ja tavoista kiinni. Mun mielestä on mukavaa, kun täällä tervehditään tuntemattomiakin ihan itsestäänselvästi vaikkapa kaupassa, leipomon jonossa tai kävelyllä pellon laidalla. Lapsetkin muistaa varmasti aina sanoa mulle “Bonjour, madame.” (joskin meidän kesäleiripaikan linnan omistajatar oli sitä mieltä, että nykyajan nuoriso on menossa ihan hunningolle, kun tuo madame tai monsieur niin usein unohtuu tervehdyksen perästä. huhhuh)

Lisäksi täällä elää edelleen ihan erilainen solidaarisuus kuin Suomessa (tosin mä olen aina asunut Suomessa vain “isoissa” kaupungeissa eli en uskalla ottaa kantaa koko maan tilanteeseen :)). Muiden ihmisten asioista ollaan kiinnostuneita ja tarpeen vaatiessa tullaan innokkaasti apuun. Viikonloppuna kuulin, että M:n kavereiden (jotka ovat juuri ostaneet omakotitalon) kaverin isä oli saanut tietää pariskunnan puutarhan olevan täynnä isoja kiviä ja juurakkoa, ja herra oli ihan oma-aloitteisesti tuonut paikalle kaikki puutarhatyökalunsa. Tietenkin voi olla, että Pariisissa ja muissa todella isoissa kaupungeissa on vähän eri meno, mutta ainakin siis Grenoblessa elää vielä yhteishenki!

Joskus tietenkin mun sisäinen pohjoismainen ituhippi-feministi hyppii tasajalkaa, kun täkäläisten asenteita voi olla vaikea muuttaa hiukan edistyksellisempään suuntaan joissain asioissa… Naisellisia naisia arvostetaan, mutta naisellisen naisen tulee olla hoikka ja seksikkäästi pukeutunut. En oo ikinä nähnyt muualla maailmassa yhtä paljon laihdutuslääkemainoksia telkkarissa kuin täällä. Myöskään kasvissyöjyyttä ei ymmärretä. Miten ihminen voi elää ilman kunnollista, veristä pihviä päivässä???

(kuva täältä) Nousen ehkä naapuripellon lehmien kanssa barrikadeille?

Haluaisin kovasti tietää, kuka tätä blogia lukee, ja koska olen myös vanha postikorttifriikki, lupaan täten lähettää postikortin jokaiselle tätä postausta kommentoivalle. Lähetän kortit kesäkuun alussa, joten kommentoikaa sitä ennen :) Otan mielelläni vastaan ehdotuksia siitä, mikä kiinnostaa (tai ei kiinnosta :D) blogin aiheina!

Osoitteen voi laittaa tulemaan osoitteeseen annalle.blogipostia@hotmail.fi (jos siis epäilet, etten sitä tiedä).

(aiheeseen millään tavalla liittymätöntä kissakuvitusta)

Pitkä, ihana viikonloppu Grenoblessa on melkein takana. Vuoria oli jo ikävä! Ja kavereita.

Keskiviikkona rynnistin suoraan tänne saavuttuani partion vanhempainiltaan, ja sieltä matka jatkui tosiaan partiokaverin lattialle koisimaan. Torstaina ahdettiin Jeremiaksen pikkuinen Seat täyteen (takapenkkiä EI oltu suunniteltu kolmelle aikuiselle) ja huristeltiin departementin pohjoisosiin tarkistamaan leiripaikkaa.

Leireily ei ole täällä ihan samaa kuin Suomessa, missä melkein mihin vain metsään voi pystyttää maanomistajan luvalla leirin. Täällä partiolaiset leireilevät järjestäen melko urbaaneissa oloissa. Meidän kesäleiri pystytetään linnan takapihalla sijaitsevaan metsikköön (noin sata metriä kertaa 50 metriä), ja voidaan myös käyttää muurin takana aukeavaa peltoa leikkeihin ja aktiviteetteihin tarvittaessa. Lehmät pitää vaan häätää kauemmas… Mutta siis käytännössä ollaan melkein omistajien pihapiirissä, ja kylän kirkko (jonka kellot lyö onneksi sopivasti ruoka-aikoihin) sijaitsee noin sadan metrin päässä!

Käytiin samalla reissulla myös varoittamassa paikallista leipomoa, että tullaan sitten heinäkuun kahdella vikalla viikolla hakemaan noin 70 patonkia päivässä heiltä. Mies tiskin takana näytti kovin tyytyväiseltä :D

Muuten viikonloppu on sujunut kavereita tavaten, syöden ja rentoutuen. Yksi Maximen parhaista kavereista on lähdössä vuodeksi maailmaa kiertämään, joten koko niiden vanha kaveriporukka oli koossa sekä torstai- että perjantai-iltoina ensin ravintolassa ja sitten grillaillen Maximen vanhempien talon “välikerroksessa” (tämä talo on niin ihme paikka, ehkä pitäis joskus tästäkin kertoa vähän enemmän :P).

Eilen pääsin sitten näkemään omiakin kavereita, kun vietettiin koko iltapäivä Grenoblen keskustassa, ensin vetämällä sushiähkyt ravintolassa, jossa ruoka kulkee sellaisella linjalla, ja jatkamalla iltapäivän viettoa Jardin de villessa jätskibaarin terassilla. Oli ihanaa…!

Tänään iski vihdoin koko viikonlopuksi povattu ukkosmyrsky, joten tänään vietetään sisäpäivää. Monsieur on penkonut vanhojen tavaroiden varastojaan (täältä löytyy kaikennäköistä aina 80-luvun alkupuolelta asti…) ja kirmaa parin minuutin välein esittelemään mulle milloin mitäkin: miekkoja, hattuja, frisbeetä, otsalamppuja, paristolatureita, ja äsken mut pakotettiin ihailemaan sen kivikokoelmaa 90-luvulta… Seuraavaksi siirrytään ruokapöytään ja sitten katsotaan pari jaksoa Twin Peaksia. Illemmalla starttaa pohjoista kohti Maximen mobiili, jonka kyytiin tulee meidän ja kissan lisäksi kimppakyytiläiset Thomas, 12-v. sekä Carole, 48-v. :D

Bon dimanche!

*

p.s. kuvitus on aiemmasta partioviikonlopusta tänä keväänä.

Viime maanantaina vietettiin aurinkoista vapaapäivää monsieur’n kanssa vaeltaen Cascades du Hérissonin (siilin vesiputoukset :)) maisemissa. Käytiin tuolla jo alkukeväästä, mutta jään sulettua jyrkiltä poluilta vaellus oli paljon mukavampaa. Aika leppoisa päivä oli! Illemmalla suunnattiin vielä viininmaisteluun Arbois-nimiseen kylään (kaupunkiin?).

Meitsi vaelluksesta väsähtäneenä ja taustalla aakean laakeaa Juran maaseutua.

Vierailulla Ranskan kauneimmassa kylässä. Kenen lie kriteerein. Mutta ihan idyllinen paikka kyllä.